tiistai 22. tammikuuta 2013

liibalaaba

Blogissa taas hetken hiljaisuus. Syynä kaamos väsymys, hattua nostan jokaiselle päivätyötä tekevälle, jotka joka aamu reippaana herää 06:00 tai vielä jopa aikaisemmin, oikein kauhistuttaa koko ajatus!
Aloitin siis päivätyön, jota on nyt takana kaksi kokonaista pitkää päivää, ja satoja edessä, iiik!
Koskaan en oo ollu aamu ihminen, tuskin musta sellaista tuleekaan. Ruikutus sikseen, nykyisellä järjestelyllä aikaa perheelle ja kotihommillekkin.

Viime viikolla kiertelin kirppareita, joiden kanssa on ollu tosi huonoa tuuria jo hetken aikaa, ennen Joulua tuntu, että kirpparit suorastaan pursuaa kaikkee kivaa, aina tarttu jotain mukaan, mutta nyt ei löydy mitään. Torstaina ajattelin tehdä täsmäiskun Tampereen kirpputoreille. Perinteisten kirpparien rinnalle on tullut fb:n kirpparit, joita alkaakin olemaan jo aika monella paikkakunnalla, oman kuntani kirpparilta ostin viikonloppuna hienon karttapallon pilkkahintaan, pallo muutti yläkertaan, pimeä yllätti tänäänkin, eikä pallosta saa kunnon kuvaa, mutta muistinvirkitykseksi laitetaan kuvaa alakerran pallosta :)

Tänään ehdein pitkästä aikaa selailemaan blogeja, monia uusia ja mielenkiintoisia jäi lukulistaan, sen lisäksi bongasin netistä aivan unelma talon joka oli myynnissä! Ehkäpä uskallan sen tähän linkittää, on sitä niin monella palstalla jo netissä mainostettu, tässä se tulee unelmien koti 2 klikklik

Villa Namussa oli menossa arvonta, hiirulaisia pääset tavoittelemaan tästä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti